Haastatteluja
Täällä tavataan mielenkiintoisia ihmisiä, joiden ajatuksista ja neuvoista on lukijalle apua. Haastattelut eivät ole toipumiskertomuksia. Toipumistarinat löytyvät sivuston yläotsikon kohdasta Vertaistarinat.
Saat haastattelujen tekstit näkyville nuolta klikkaamalla.
Auli Malimaa syntyi reumasukuun. Sairautta oli molemmin puolin sukua.
Hänelle se puhkesi 15-vuotiaana. Heti aluksi Auli teki päätöksen, ettei aio katkeroitua. Jälkeenpäin hän on itsekin ihmetellyt, että niin nuorena löysi perusasenteensa ja on pystynyt sitä jatkossakin seuramaan. Reuma on monesti tehnyt elämän hyvin vaikeaksi ja kivuliaaksi.
– Tiedän mitä on olla kuolemanväsynyt, hän kertoo ja jatkaa: – Välillä tuli jopa itsetuhoisia ajatuksia. Verikokeessa paljastui sitten alhainen hemoglobiini ja sen kohentuminen auttoi. En kuitenkaan koskaan ole antanut vammaisuuden määritellä itseäni, eikä vammaisuus ole minulle mikään mörkö. Se on vain yksi minun ominaisuuksistani.
Suku oli Malimaan vertaistuki. Etenkin yksi tädeistä oli suorastaan idoli. Kerran tädin luona vieraillessa tuli hankala ja kivulias aamu. Aulin teki mieli itkeä. Täti, joka myös sairasti reumaa, tokaisi: Kuules tyttö, reuman takia ei paruta!
Auli Malimaa joutui monet vuodet käyttämään kainalosauvoja liikkumiseen. Liikkumisvaikeudet johtivat hänet opiskelemaan puheterapiaa.
– Piti olla ammatti, jossa liikkuminen ei ollut pääosassa. Hämmästyksekseni puheterapiassa piti oppia myös kuuntelemaan, eikä vaan opettaa toisia puhumaan. Kuuntelemisen taito on ensiarvoista myös nykyisessä ammatissani onnellisuusvalmentajana ja enneagrammi-ohjaajana.
Auli Malimaa solmi nuorena avioliiton. Lapsia heillä ei ole, mutta Auli on voinut toimia extra-mummina kummityttären kahdelle tyttärelle. Miehen työn vuoksi hän asui 11 vuotta ympäri maailmaa. Pariisissa, Madridissa, Caracasissa ja Rio de Janeirossa.
– Ulkomailla ei Suomessa suoritetusta puheterapeutin koulutuksesta ollut hyötyä. Elettiin 90-luvun puoliväliä. Auli alkoi ahmia self-help oppaita sekä kirjoja ihmisenä kehittymisestä ja alitajunnasta. Ensimmäinen tärkeä kirja oli Annastina Vrethammarin kirja Ajattele elämäsi hyväksi. Sitä seurasi sitten Hellstenit & kumppanit, Auli Malimaa kertoo.
Vuonna 2011 hän alkoi opiskella elämätaidonvalmentajaksi ja perusti vuonna 2013 Iloversum-nimisen yrityksen. Yrityksen nimi sisältää sanaleikkejä. Siitä löytyy ilo ja maailmankaikkeus (universum) sekä minä rakastan (I love).
Auli toimii yrityksessään onnellisuusvalmentajana, enneagrammi-ohjaajana sekä vuorovaikutuskouluttajana. Hän on myös kirjoittanut kirjat nimeltä Olet kaiken hyvän arvoinen ja Onni asuu jo sinussa — 9 tapaa olla onnellinen. Kirjoja saa enää vain kirjastoista. Tätä kirjoittaessa Aulilla on työn alla elokuussa 2024 ilmestyvä kirja nimeltä Avaudu rakastamaan itseäsi. Lisäksi Malimaa on yksi suositun Hidasta elämää –sivuston tekijöistä.
Kysymykseen onko enneagrammi jotain vaihtoehtoiseen- tai parapsykologiaan liittyvää, vastaa Auli naurahtaen, että ei todellakaan ole. Enneagrammi on monipuolinen persoonallisuuden tuntemisen menetelmä. Se tarjoaa alustan henkilökohtaiseen kasvuun ja muiden ymmärtämiseen.
Onnellisuusvalmennus johdattaa asiakkaan kohti onnellisempaa oloa. Onnellisuusvalmennuksessa puretaan haittaavia onnellisuuden reunaehtoja, löydetään stressiä helpottavia ja myönteisyyttä lisääviä toimintatapoja sekä palautetaan kykymme kuunnella itseämme ja löytää vastaukset sisältämme.
Auli suosittelee lämpimästi elämäntapa- ja self-help -oppaiden lukemista.
– Ikinä ei voi tietää mihin se johtaa. Minä olen siitä elävä esimerkki.
Kirjoittaja: Pirkko Justander, EMPPA-työntekijä, Sininauhaliitto